Etusivulle

Ruukin ja Vihannin seurakunnat ovat yhdistyneet alkaen 1.1.2006 Siikasalon seurakunnaksi


 
 
 
 
 
 
 
Ruukin seurakunta kuuluu Oulun hiippakuntaan ja Raahen rovastikuntaan. Ruukin vajaan viidentuhannen jäsenen seurakunnassa töitä tehdään neljäntoista työntekijän voimin. 

Seurakunnassa on kaksi kirkkoa: Paavolassa ja Revonlahdella. Lisäksi seurakuntalaisten käytössä on kolme seurakuntataloa. Kirkkomaita seurakunnalla on kolme, kaksi Paavolassa ja yksi Revonlahdella. 
 

 
Ajan virrassa 

1689  Siikajoki erottautuu Salosta omaksi kirkkopitäjäkseen. Siikajoen alueeseen kuuluivat myös 
          nykyisen Ruukin seurakunnan alueet. 
1691  vihitään Paavolan eli Pehkolan vanha kirkko. 
1702  Paavola saa papin ja Paavolaan rakennetaan pappila. Viimeisin peruskorjaus 
          Arokangas-nimiseen pappilaan tehdään vuonna 1979. 
1724  Paavola saa ensimmäisen oman kappalaisensa, Johan Brandbergin eli Johannes Mattilan. 
1756  rakennetaan kahdessa kuukaudessa Paavolan uusi kirkko, joka saa nimekseen Sofian  
          kirkko. Kirkkoa peruskorjataan sata vuotta myöhemmin 1856. Lisäksi Paavolan kirkkoa  
          remontoidaan vuosina 1898, 1926 ja 1955. 
1760  saadaan Paavolaan kellotapuli. 
1775  valmistuu Revonlahden kirkko. Ensimmäisen pappinsa, Jakob Ravanderin, seurakunta saa 
          vasta seitsemän vuotta myöhemmin. 
1782  Revonlahden kirkko saa seurakseen pohjalaista renessanssityyliä edustavan tapulin. 
1811  Paavolasta tulee kappeliseurakunta. 
1822  revonlahtiset saavat oman pappilansa. Pappilan omistaa nykyisin Revonlahden 
          kotiseutuyhdistys. 
1845  Revonlahdesta tulee kappeliseurakunta. 
1856  Paavolan kirkko korjataan ja samalla peitetään Mikael Toppeliuksen maalaukset. 
1946  Paavolaan rakennetaan seurakuntatalo uuden hautausmaan yhteyteen. Seurakuntataloa 
          laajennetaan 1967. 

 
Siikajokilaakso elokuu 1972 1973  Revonlahden ja Paavolan kunnat liitetään Ruukin  
          kunnaksi. Samalla Revonlahden seurakunta  
          lakkautetaan ja liitetään Paavolan seurakuntaan. 
1975  Revonlahdelle valmistuu kirkon viereen seurakuntatalo. 
1988  Paavolan kirkkoon laitetaan uudet urut. 
1989  Ruukkiin rakennetaan uusi seurakuntatalo. Salin ikkunoita  
          koristaa Mary-Jane Gregorin tekemä lasimaalaus. 
 
1992  Paavolan seurakunta muuttaa nimensä Ruukin seurakunnaksi. 
1998 Paavolan seurakuntataloon tehdään kauan suunnitteilla ollut perusteellinen peruskorjaus  
2006 Ruukin ja Vihannin seurakunnat yhdistyvät Siikasalon seurakunnaksi 
 
Lähteet