![]() |
![]() |
| Lähetystyö
on yksi kirkon perustehtävistä. Sen tarkoituksena on viedä
evankeliumin sanomaa kaikille kansoille ja opettaa kotiseurakuntalaisia
lähetysvastuuseen.
Lähetystyö ei kuitenkaan ole vain julistusta, vaan kokonaisvaltaista auttamista. Kohdemaassa auttamiseen kuuluu myös terveydenhoitoa ja koulutyötä sekä maanviljelyn opetusta. Lähetystyö pyrkii siihen, että paikallinen kristillinen seurakunta itsenäistyy ja alkaa myöhemmin toimia paikallisin voimin. Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matteus 28:19-20) Lähetystyötä
tekevistä järjestöistä vanhin on Suomen
Lähetysseura, joka aloitti toimintansa kotimaassa. Lähetysjärjestöt
tekevät yhteistyötä seurakuntien kanssa. Käytännössä
yhteistyö toimii siten, että seurakunnat tukevat nimikkolähettien
työtä tai projektia kohdemaassa. Myös seurakunnissa toimivat
lähetystyön ystävien piirit antavat oman panoksensa kristilliseen
lähimmäistyöhön.
|
| Ruukista Pakistaniin
ja Tansaniaan
Seurakunta toteuttaa lähetystehtäväänsä rukoillen, pitäen työtään esillä sekä aivan erityisesti nimikkolähetin työpanoksena. Syyskaudella 2004 uudeksi nimikkolähetiksi seurakunta on saanut Pakistanien lähetti Arja Lehmijoen. Rahallisesti seurakunta osallistuu myös Tansanian ev.lut. kirkon työhön.
Lähetystehtävänsä käytännön toteuttamisen seurakunta tekee Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran kautta ja kanssa. Työ rahoitetaan sekä talousarvio- että vapaaehtoisvaroin. Yhteydenpito
seurakunnan nimikkolähettiin on ollut hyvin tiivistä ja tervehdykset ovat kulkeneet molempiin suuntiin.
Lähetyssoppi
on avoinna talviaikaan Ruukin seurakuntatalolla jokaisen kuukauden viimeisenä
lauantaina kello 9 - 12. Tuolloin myyntipöydiltä löytyy
Suomen lähetysseuran välittämää tavaraa aina Afrikasta
saakka sekä aina yhtä hyvältä maistuvaa pannukakkua.
Sopessa kuulee tuoreimmat uutiset lähetyskentiltä ja tapaa myös
Suomessa vierailevia lähetystyöntekijöitä. Suosittuina
lauluhetkinä seurakuntasalissa kaikuvat lähetyslaulujen sävelet.
Lähetyslounaat
pidetään perinteisesti äitienpäivänä ja isänpäivänä.
Kauneimmat joululaulut puolestaan kaikuvat kirkoissa kolmantena
adventtipyhänä. Tuolloin kolehti kerätään lähetystyön
hyväksi.
Lisätietoja
lähetystyöstä ja -järjestöistä:
|
![]() |